Tapasin mieheni kiihkeän rakkaustarinan jälkeen petettynä ja haavoittuneena. Olin menettänyt uskoni kaikkiin miehiin, kun tämä uljas, rauhallinen ja turvallisen sekä luotettavan tuntuinen mies astui elämääni vajaa parikymmentä vuotta sitten.

En oikeastaan koskaan rakastunut häneen enkä siis rakasta vieläkään. Ihania lapsia olemme saaneet tähän maailmaan. Olen oirehtinut koko yhdessäolomme ajan. Alussa ajattelin, että oirehtiminen johtui rakkaussuruista edellisestä suhteesta. Olin masentunut sekä syömishäiriöinen.Mutta, kun tätä vain jatkuu ja jatkuu taitaa olla niin, että tämä suhde ei ole minua varten. Hirvittää edes ajatella eroa lapsien takia, mutta tänään juuri hiljaa kuuntelin miehen ja lasten riitelyä, ajattelin, että ero olisi helpotus lapsillekin.

Rohkeutta tämä vaatii. En tiedä mitä tekisin. En tosin aio suinpäin mennä laittamaan eropapereita. Pikkuhiljaa...

Nyt aion tänne kirjoitella tuntojani, että saan jonnekin purkaa.