Ajattelin aluksi, että puran tänne kaikkein syvimpäni, mutta sain sitten ihan oikeita ihmisiä kuuntelemaan minua. Olen saanut rauhassa miettiä. En todellakaan tehnyt mitenkään hätiköityä päätöstä. Ajatus muhi pitkän aikaa mielessä. Mietiskely prosessi eteni pikkuhiljaa. Mietin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja tulin siihen tulokseen, ettei meillä ollut mitään yhteistä. Huhtikuussa päätin, että eroan. Ajankohtaa en silloin vielä tiennyt. Enää en miettinyt eroanko vai en, vaan koska eroan. Kesäkuussa jätin erohakemuksen ja sain eron vireille. Nyt olen muuttanut omilleni. Taloudellisesti tämä on erittäin vaikeaa. Onneksi yhteiskunta auttaa ja viranomaiset ovat erittäin myötätuntoisia. Saan apua kaikkeen mahdolliseen ja minua neuvotaan mitä pitää tehdä.

Olen erittäin onnellinen nyt. Olen tehnyt oikean päätöksen. Minä voin hyvin - ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Tuntuu kuin jonkinlainen paino harteilta olisi pudonnut ja kuristava tunne on poissa.

Nyt nautin elämästä ja kun itse olen hyväntuulinen, lapsetkin kohtaavat iloisen ja jaksavan äidin.

Tästä ei enää paluuta ole!

Vanhin lapsenikin sanoi minulle, että minun pitää ottaa meille uusi kivempi isä.Kysyin häneltä, että eikö kävisi niin, että oltaisiin ilman isää kokonaan. Mutta sitä vaihtoehtoa hän ei hyväksynyt.Lapsi sanoi myös isälleen, että tahtoo vaihtaa isää. Johon mieheni kommentoi, ettei isää voi vaihtaa. Lapsi sanoi siihen, että hänen täytyy sitten vaihtaa koko perhettä. Kysyin, että jättäisikö hän minutkin. Ja lapsi totesi, että jos on pakko. Täytyy olla todella tulehtunut isän ja lapsen suhde. Lapsi puhuu kaikenaikaa tällaisia, ei siis kyse ole mistään väliaikaisesta suuttumisesta. Toinen lapsistani, sitten taas pelkää, että eroamme. Hän sanoi, että ettehän te eroa, vaikka isä onkin tollanen. Nuorin lapsista luettelee aina järjestystä meidän perheessä kuka on kivoin - ja isä tulee aina viimeisenä.

Chateissa olen tavannut paljon ihmisiä. On ollut paljon todella mahtavia keskusteluja. Koukku onneksi on hellittänyt hieman. Mutta jos menen chattiin, en pääse sieltä pois. Nytkin päätin, etten mene chattiin ollenkaan, kun avasin tietokoneen. En saa mitään muuta tehtyä ja jään sinne kiinni tuntikausiksi. Yksi jos toinen ehdottaa tapaamista. Olen järjestelmällisesti kieltäytynyt. Mutta nyt yksi tapaaminen houkuttelisi. En tiedä mitä teen. Menenkö vai en.

Nyt olen kuitenkin rauhoittunut. Mutta muutos on käynnissä kokoajan. Lopetin yhden osa-aikaisen työni. Oli vähän haikea olo, kun olin tehnyt sitä työtä aika monta vuotta. Samaisena iltana vielä itkin. En usko, että itkin sen takia, että jätin työpaikkani. En todellakaan tiedä miksi itkin.Olin yksin kotona ihan vain hetken ja silloin tulivat kyyneleet ja tyhjyyden tunne. En tiedä millä täyttäisin tämän aukon, en tiedä mitä kaipaan.

Olen ilmeisesti koko elämäni ajan täyttänyt tyhjyyden tunnetta syömisellä. Jo lapsena muistan joskus miettineeni, että koska saan seuraavan kerran herkutella. Aikuistuttuani eivät enää edes vanhemmat tai rahojen vähyys estänyt herkuttelua. Laihduttaa pystyin aina vain kolmen kuukauden jaksoja korkeintaan. Aivan kuin alkoholisti pystyy olemaan kolme kuukautta juomatta ja ratkeaa taas. Minä en tarvinnut alkoholia vaan suklaata. Olen siis suklisti. Nyt olen myös maistanut suklaata sitten Loppiaisen. Ajattelin kokeilla, ratkeanko taas, mutten ainakaan vielä. Toivon todella, ettei tämä ole pelkästään kolmen kuukauden "raittiusjakso", vaan, että pystyn pidättäytymään jatkossakin suklaan ahmimisesta.

Minulla on hyvä olo. Tämän kun olisi tajunnut aikaisemmin. Olen yhä eroaikeissa ja sen takia en jaksa hermostua miehelleni. Hän luulee varmaan, että asiat ovat hyvin, koska olen niin hyväntuulinen. Mutta hyväntuulisuus ei mitenkään liity mieheeni, vaan tämä upea maailma: virtuaali- ja puhelinseksiä. Olen aivan sekaisin kiimasta. Pikkuhousut on märkänä kaikenaikaa, eikä se ole mitään valkovuotoa. Kiihkeänä ajattelen koska pääsen taas nettiin tai puhelimeen sekstaamaan. Innolla tiedustelen kaikilta mitä kaikkea voisi tehdä. On ihanaa puhelimessa, kun kuulee, että mies laukeaa. Useimmat ehdottavat tapaamista livenä, mutta siihen en ole uskaltautunut. Mielikuvitus laukkaa ja sormet käyvät kiivaasti pimpissä. Saan orgasmeja usein ja lämpö leviää pitkin vartaloani.

Syömishäiriöni; ahmiminen on täysin aisoissa. Tämäkin on niin outo tunne, koska olen ahminut pienen ikäni ja nyt minulla ei ole tarvetta ahmia. Syön silloin kun nälkä, jos silloinkaan. Paino on pudonnut kilon edellisestä kirjoituksesta. Yhteensä olen laihtunut tänä vuonna 6 kiloa.

Psykologi oli aiemmin jo kehottanut minua kirjoittamaan tunteistani ja sain aikaiseksi aloittaa tämän blogin. Tämähän auttaa. On helpottavaa päästää ulos paha sisältään. Hiukan hämmennyin yhdestä kommentista, jossa arveltiin tämän olevan pelkkää feikkiä. Enkä aio edes kirjoittaa kaikkea elämästäni tänne, koska niistä voisi joku minut tunnistaa. Siis vielä enemmänkin uskomattomia juttuja on elämässäni tapahtunut.

Sitten sain kimmokkeen eräästä saamastani kommentista. Kiitos! Eli hakeuduin nettiseksin pariin ja olen ollut aivan sekaisin tässä virtuaalimaailmassa ja nauttinut todella. Mieskin on ollut tyytyväinen, vaikkei tiedäkään mitä teen, kun olen häntä halunnut niin monta kertaa. Mutta uskomatonta, hän ei edes tajua, että olen todella märkänä. No ei nyt kuitenkaan kuivuudesta valita.

Kiihtyneenä virtuaaliseksistä ajattelin, että puheliseksi olisi varmaan myöskin hauskaa, hakeuduin viihdelinjoille töihin.Ah ja voi sitä ihanuutta harrastaa seksiä myös puhelimessa.

Nyt minulla ei ole minkäänlaista tarvetta syödä. Syön vain siksi kun on nälkä. Uskomaton tunne. Suklaata en ole syönyt ollenkaan kahteen viikkoon. Paino on tippunut 5 ! kiloa. Siis seksi korvaa suklaan!

Sitten alkoi lapsia siunaantumaan. Olen todella onnellinen lapsistani. He ovat maailman parhaat ja ihanimmat lapset, jotka tiedän. Rakastan lapsiani täysin varauksetta. Aivan uskomaton tunne tämä äidinrakkaus. Aivan säälittää miehet, kun he eivät koskaan saa kokea mitään tällaista. Ihanat lapset, mutta viallinen äiti. Kärsin synnytysmasennuksista erittäin voimakkaasti. Minulla oli varmaan jotain paniikkihäiriöitä ja laskin vuosia, kuinka kauan minun pitää elää, että lapseni ovat täysi-ikäisiä, eivätkä tarvitse enää äidin helmoja. No silloin hakeuduin hoitoon ensimmäisen kerran. Lääkkeeksi tarjottiin tabuja. En ottanut. Minun maailmassani ei ollut mitään muuta kuin lapset. Pieni ympyrä, lapset pieniä, eikä miehenkään kanssa voinut puhua. Muistan kauhulla tuota aikaa. Paino nousi, ainoa ilo oli syöminen... ja paino nousi. Sairauteni oli muuten bulimiaa, mutten oksentanut. En nyt muista mikä tuon sairauden nimi on. Välillä laihdutin hyvinkin tuloksin ja taas paino nousi ja sitten laihdutin...olin varsinainen jojo.

Lapsien syntymän jälkeen menimme sitten naimisiin. En tiedä miksi. No se kai kuului asiaan. Hetken aikaa häiden jälkeen oli ihan kohtuullista aikaa. Mutta taas palattiin entiseen. Mies omissa oloissaan puhumattomana ja minä lasten kanssa. Eräs lääkäri lähetti minut sitten psykiatriselle, hän(naislääkäri) ymmärsi, että syömiseni täytyi olla henkistä. Mutta minua hoitava psykologi oli mies ja miehet EIVÄT voi ymmärtää naisten ajatusmaailmaa. Tämän hoidon aikana tosin laihduin parikymmentä kiloa, mutta siinä oli monta muutakin tsemppaajaa mukana. Ja kohta taas paino alkoi nousemaan. Samainen naislääkäri antoi minulle sitten joitakin tabuja, en ensin meinannut ottaa. Mutta lääkäri kehotti kokeilemaan. Kokeilin ja lääke vaikutti, mutta ei sillä tavalla kuin olisi pitänyt. No ei paino noussut, ei laskenut. Hyvää siinä oli se, että nauroin pitkästä aikaa. En edes muistanut millaista oli nauraa tai kun nauratti. Taisin olla hyvinkin masentunut.

Myöhemmin kävin lapsipsygologin luona lapseni kanssa. Tämä naispsykologi kysäisi myös minun voinnista, kerroin hänelle tuntemuksistani ja hän kysyi josko haluaisin käydä hänen juttusillaan muutaman kerran. Joo, menin. Ja paino nousi ainakin 10kg näiden terapioiden aikana! Olipa siitä hyötyä. Ei sitten yhtään mitään!

Jossain vaiheessa terveyskeskuslääkäri lähetti minut psykiatrille, taas puhumaan syömisestäni. Psykiatri ei voinut auttaa!!

Nyt viimeisen kerran minut lähetti psykiatrille lastenlääkäri. Ajattelin, että no mennään nyt taas, eihän siitä mitään hyötyä ole. Ollaan nyt lekurille mieliksi. Mutta yllätys, yllätys. Psykiatri oli varsin järkevän oloinen. Pohti hoitoani mielestäni ihan oikeista lähtökohdista. Ja nyt käyn naispsykologin terapiassa ja tulosta tuntuu tulevan. Ensimmäistä kertaa olen toiveikas, että voisi tulla muutoksia ja ymmärrän menneisyyttäni, joka on todella surkea. Toivon, ettei kukaan lapsi joudu kokemaan vastaavanlaista välinpitämättömyyttä. Tiedän valitettavasti, että tuollaista on paljonkin ja pahempaakin.

Mutta minä en enää odota kuolemaani!

Tupakan polttoa kokeilin ensimmäisen kerran kuusi vuotiaana ja yhdeksän vuotiaana kokeilin uudestaan ja 14 vuotiaana sitten aloitin tupakoinnin. Olinhan elänyt koko pienen elämäni tupakansavussa yskien. Olin täysin tupakan orja.

Viinan juontia harjoittelin ensimmäisen kerran 14 vuotiaana ja 15 vuotiaana olin usein viikonloppuisin kännissä. En koskaan jäänyt siitä kotona kiinni. Vanhempani jättivät minut usein yksin viikonlopuiksi kotiin. Mikäs sen mukavampaa teinille. Sain kaikessa rauhassa rällästää ja riehua. Olinkin jo oppinut, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Silti pärjäsin hyvin koulussa ja luulen, etteivät esimerkiksi opettajat olisi ikinä uskoneet, jos olisivat kuulleet viikonlopuistani. Kiltti tyttö, mikä kiltti.

Neitsyyteni menetin silloin 15 vuotiaana. No, en minä sitä kyllä yhtään pahana pitänyt. Olen siitä lähtien pitänyt rakastelusta erittäin paljon. Yllättävän korkea moraali minulla oli juovuspäissänikin, en lähtenyt joka jätkän kelkkaan.

Nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni elin melko riehakasta elämää. Viinaa join paljon, en pahemmin seurustellut. Tunsin olevani jotenkin juureton. En osannut kiintyä, saati rakastua kehenkään. Harrastin mieluiten yhden illan juttuja. Jos treffejä sovittiin, en yleensä mennyt. Joitakin lyhyitä seurusteluja oli silloin tällöin. En tuntenut varsinaisesti rakkautta ketään kohtaan. Jotenkin en uskaltanut uskoa siihen, että joku minua voisi rakastaa.Tai sitten jos joku rakastui minuun, se tuntui niin typerältä, etten halunnut enää seurustella. Luulen, että olen särkenyt pari sydäntä aika pahasti.

Kovahan minä olen ja minulla on hyvä itsetunto! Näin olen aina luullut. Mutta nyt kun olemme keskustelleet psykologin kanssa, olen huomannut, että, hei, minähän olen pehmeä, eikä itsetunnosta ole tietoakaan. Mutta minä olen helvetin hyvä näyttelemään! Teatteri ja elokuvamogulit ovat menettäneet suuren tähden, kun en ryhtynyt näyttelijäksi. Joskus olen yrittänyt saada aikaan keskustelua masennuksestani ystävieni kanssa. He tyrmäävät minut täysin, kun olen yrittänyt vihjata olevani masentunut. Jos sinä olet masentunut, niin mitähän minä olen, sanoi yksi. Toinen sanoi, ei et sinä ole masentunut. Jaha selvä en siis ole masentunut.

Olen kuvitellut, että masennukseni alkoi, kun kerrankin uskalsin päästä kaikki hanat auki ja rakastua, niin sitten saatana sillä olikin toinen nainen tai siis minä olin se toinen nainen.Kuvitella, että minä rakastuin tähän mieheen edes kertaakaan rakastelematta hänen kanssaan. Hän kärsi impotenssista. En tosin tiedä mitä tapahtui, mutta ehkä tuollaisen puolen vuoden yhdessäolon jälkeen rakastelu onnistuikin. Ja se sitten olikin varsinaista naimista, kunnon panemista, monta, monta kertaa yössä ja minäkin laukesin joka kerta. Seitsemänkin kunnon orgasmia yhdessä yössä.Huoh, se oli mahtavaa aikaa. Tähän astisen elämäni paras pano. Tässähän rupeaa aivan housut kostumaan, kun muistelee. Vaikka siitä on kohta kaksikymmentä vuotta aikaa... ja se päättyi surullisesti. Snif.

Tähän jälkimainikeihin sitten tapasin mieheni. Silloin ajatteli, että vitun väliä ollaan sitten yhdessä, vaikka mitään tunnetta minulla ei ollut. Pettymys oli todella suuri, kun hän laukesi niin äkkiä, eikä pystynyt kuin yhden kerran yössä. En päässyt kunnolla edes alkuun, kun hän jo tuli. Ja sama siis jatkuu aina vaan. Kehtaa vielä valittaa, etten koskaan halua. No aloitteita en enää tee, koska tiedän mikä on tulos. Mutta en koskaan kieltäydy, kun hän haluaa. Hänellä on useammin päänsärkyä kuin minulla, eikä minua kuukautisetkaan haittaa ollenkaan.

Nyt en taida jaksaa kirjoittaa enempää tällä hetkellä. Mutta palaan asiaan ehkä jo myöhemmin tänä yönä, jos en saa nukuttua tai sitten varmaan taas jo ensi yönä.

Olen muutenkin syyllistänyt itseni aina ja kaikesta ja jos sattumoisin en ole muistanut syyllistää itse itseäni, niin mies on kyllä pitänyt huolen ja muistuttanut.

Nooh, useimmiten tuntuu, että olen vain valittava akka. Mitä - minullahan on kaikki hyvin.(?) Minulla on ihana koti, rakkaat lapset ja uskollinen puoliso, joka ei ryyppää, hakkaa eikä riitele. Hän käy säännöllisesti töissä, korjaa kotona rikki menneet tavarat, luo lumet, haravoi lehdet, hoitaa lapsia ja siivoaa. Ulkopuolisen mielestä minullahan on oikein unelmien aviomies.

Ei,ei ja EI. Sanotaan, ettei suomalainen mies puhu eikä pussaa. Tämä todellakin pitää paikkansa mieheni kohdalla. Minä joka olen aina rakastanut suutelemista. Olen housut märkänä kiihottuneena jo kunnon suudelmasta. Nyt olen lopettanut suutelemisen hänen kanssaan. Oi, että kaipaan kunnon suudelmia jotka tuntuisivat selkäpiissä asti. Sängyssä mies kehtaa vielä valittaa, etten ole tarpeeksi märkä  *syyllinen*:(      Aikani yritin suudella häntä, mutta meitä ei ole kai tarkoitettu suutelemaan keskenämme. Mielestäni hän ei vastaa suudelmaani ja leikkimielellä (muka) väistää, kun yritän suudella. Nyt hän on silloin tällöin ihmetellyt miksen suutele häntä enää.

Ei puhu, ei. On vaikea uskoa, että joku ihminen on noin puhumaton olematta mykkä. Minä olen aina nauttinut syvällisistä keskusteluista ja olen ollut erittäin puhelias, jopa rakentava riita on ollut mieleeni. Nyt tässä vähän aikaa minulle vieras ihminen sanoi, että olen hiljainen luonteeltani. Niinpä niin. Parempi olen puhumaan kuin kirjoittamaan. Näin tässä kuitenkin täytyy yrittää väkertää kirjoitusta, kun ei voi puhua.

Joskus olen kertonut kavereilleni miehen puhumattomuudesta. Kukaan ei voi uskoa, että mies ei puhu, Jos yritän saada aikaan keskustelua tärkeistä asioista, hän aina pakenee. Joko sulkeutuu kuoreensa tai konkreettisesti lähtee pois. On hankala pyörittä kotia ja tehdä päätöksiä, kun niistä ei voi keskustella. Sinänsä mies taitaa ajatella, että päätöksistä ei tarvitse keskustella. Hän päättää kaikesta. Tässä kerran yhden remontin yhteydessä mies oli aivan ällikällä lyöty, kun minulla oli mielipide laatoista. Ei hänellä tullut mieleenkään kysyä minulta millaisia laattoja laittaisimme kotiimme.

Ja voi vittu meidän seksielämä. Esileikeistä ei ole tietoakaan. Jos toista koskettaa, pitää naida heti. Vitsikäs mies sanoo, että ajattele ittes märäksi. No hoh hoh arvaa varmaan, ettei tuollaisesta kostu ja siitä tietysti syy aiemmin mainitsemaani valitukseen kuivuudestani.En ole koskaan joutunut käyttämään minkäänlaisia liukasteita kenenkään muun miehen kanssa. Okei, kyllä mies tuntuu haluavan, että minäkin nauttisin. Mutta sitä kun tullaan ja lauetaan melkein heti kun aloitettu ja sen jälkeen mies yrittää käsipelillä. Siinä saa aika paljon fantasioida, että itse saisi orgasmin. Nyt olen sitten kyllästynyt odottamaan, kun joskus mies saattaa myös nukahtaa kesken hivelyn. Joskus tulee sitten itse hoidettua itsensä. Mutta nainenhan pärjää ilman orgasmeja.

Ikinä en ole kertonut kenellekään meidän järkyttävästä seksielämästä. Tämä kirjoittaminen tosiaan tuntuu vähän auttavan.

En oikeastaan koskaan rakastunut häneen enkä siis rakasta vieläkään. Ihania lapsia olemme saaneet tähän maailmaan. Olen oirehtinut koko yhdessäolomme ajan. Alussa ajattelin, että oirehtiminen johtui rakkaussuruista edellisestä suhteesta. Olin masentunut sekä syömishäiriöinen.Mutta, kun tätä vain jatkuu ja jatkuu taitaa olla niin, että tämä suhde ei ole minua varten. Hirvittää edes ajatella eroa lapsien takia, mutta tänään juuri hiljaa kuuntelin miehen ja lasten riitelyä, ajattelin, että ero olisi helpotus lapsillekin.

Rohkeutta tämä vaatii. En tiedä mitä tekisin. En tosin aio suinpäin mennä laittamaan eropapereita. Pikkuhiljaa...

Nyt aion tänne kirjoitella tuntojani, että saan jonnekin purkaa.